OSE eli Oulun Seudun Etsintäkoirat ry on perustettu 2004 elokuussa Suomen Pelastuskoiraliiton alaisuuteen. He toimivat osana vapaaehtoista pelastuspalvelua, joka auttaa viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnässä. He kouluttavat pelastuskoiria haku- ja jälkityöskentelyyn.
Hakukoira etsii ilman mukana kulkeutuvaa ihmisen hajua. Jälkikoira taas seuraa ihmisestä maahan jäänyttä vainua. Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistyksissä koulutetaan myös varmuuden varalle rauniokoiria, joiden koulutus järjestetään pelastusviranomaisten kanssa. Koulutetut rauniokoirat sijoitetaan kunnan väestönsuojeluorganisaatioon. Koiria koulutetaan myös tunnistusetsintään, jolloin koira keskittyy etsimään ainoastaan sen ihmisen jonka haju sille on annettu.
OSElla on hälytysryhmä, joka toimii VAPEPAn alaisena auttaen viranomaisia kadonneiden ihmisten etsinnässä. OSEn hälytysryhmään kuuluu tällä hetkellä 25 henkilöä ja OSEn jäsenillä on 8 hälytyskoiraa.
OSE toimii Oulun alueella, mutta heidän toimijoitaan on myös Taivalkoskella sekä Raahessa. Ympäri Suomea löytyy monia pelastuskoiraliittoja, jotka löytyvät Suomen Pelastukoiraliiton sivuilta.
Heidän hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Jaana Pikkupeura, sihteeri Katariina Walker, rahastonhoitaja Justiina Ronkainen, koulutusvastaava Päivi Kekkonen, koesihteeri Minna Haurinen & muut jäsenet Anni-Riikka Rasmus ja Kati Pulska. Katariina Walker oli suunnitellut nämä treenit koirille riippuen niiden omista taidoistaan.
Heidän yhdistyksensä ympärivuotiseen toimintaan pääsee kuka vain mukaan heidän perehdytyskurssin kautta. Edelletyksenä on kuitenkin että koiranohjaaja ja koira voivat esteittä liikkua luonnossa. Koiran rodulla ei ole niinkään väliä. Heidän nettisivuiltaan löytyy tieto milloin uusi perehdytyskurssi alkaa sekä kurssien aikataulut. Treeniryhmät sopivat itse milloin ja missä treenaavat.
Pelastuskoirat treenaavat jotta he voisivat tarpeen tullen auttaa pelastamaan ihmishenkiä. Koirat koulutetaan löytämään ihmisiä tai esineitä joiden hajuja he eivät ole ennen haistaneet.
Sain seurata OSEn maanantain B-ryhmän treenejä, jossa oli myös vierailija toisesta ryhmästä. Treeneissä koirat oman taitotason mukaansa tekivät heille suunniteltuja harjoituksia.
Kyseisenä päivänä Lieke-koiralla oli etsintävuoro. Liekkeen ohjaajalle annettiin kartta jonka pohjalta hän teki suunnitelman miten he lähtevät tutkimaan nämä kaksi aluetta. Ensimmäisellä alueella oli taajamaan tehtyjä jälkiä joista vanhimmat olivat 8h vanhoja. Tämän avulla testattiin miten koira reagoi jälkiin erilaisilla alustoilla (kuten parkkipaikalla, lumella, metsässä..). Toisella alueella oli muutama ihminen mennyt piiloon Liekkeeltä isolle alueelle, johon oli piilotettu myös esineitä. Harjoituksen ideana oli että Lieke yhdessä ohjaajansa kanssa tarkistaa piha-alueet.
Sillä välin muilla koirilla oli lyhyempiä harjoituksia, kuten hakua ja järjestämistä. He suunnittelevat treenit koirien tarpeiden ja ohjaajien toiveiden mukaan. Aluksi he harjoittelivat luoksepäästävyyttä eli miten koira suhtautuu ihmisiin ja muihin koiriin. He harjoittelivat lisäksi hallintaa eli että koira ja ohjaaja työskentelisivät mahdollisimman mutkattomasti yhdessä. Se on todella tärkeää että etsintä olisi turvallista kaikille ja että koiran ohjaaja tietää aina mitkä annetuista etsintäalueista koira on jo tutkinut.
Lähteet