Sirkus Finlandian esitys 24.5.2024

Sirkus Finlandia on suomalainen vuonna 1976 perustettu kotimainen sirkus. Sirkuksen omistaa Jernströmien sirkusperhe. Finlandian rooli kotimaisen sirkuksen historiassa on merkittävä ja ainutlaatuinen. Finlandia on ainut suursirkus joka on pärjännyt monia vuosia kaatumatta. Sirkus Finlandia on ECA Euroopan Sirkusjärjestön jäsen.

Sirkus Finlandialle on tärkeä päästä vaikuttamaan tärkeissä asioissa ja he ovatkin maininneet nettisivuillansa että ”Haluamme olla vaikuttamassa sirkus taiteen arvostukseen, sirkuseläinten olojen ja niitä koskevien standardien parantamiseen, verotuskäytäntöjen helpottamiseen, ammattitaitoisen työvoiman löytämiseen sekä viisumeihin ja työlupiin liittyvien käytäntöjen yksinkertaistamiseen. Ja juuri siksi kuulummekin Europan Sirkusjärjestöön (European Circus Association, ECA). Sen jäsenenä pääsemme edistämään muun muassa näitä asioita.”

Sirkuksessa esittää joka vuosi iso joukko lahjakkaita esiintyjiä, jotka ovat jotkut kotoisin eri puolilta maailmaa. Finlandialla on esiintynyt monia eläimiä vuosien varrella kuten merileijonia, hevosia, kissoja, koiria sekä Vanni-norsu. Tänä vuonna sirkuksen mukana esiintymässä eläimistä oli vain hevonen.

Tänä vuonna Sirkus Finlandian ohjelmassa oli Suomesta:

kuuluttajana Sebastian

lollipop Emma Olikainen

duo Pauliina & Sara

Espanjasta low wire Steven Ferreri

jonglööri Michael Ferreri

Sekä muista maista vikeltäjä Sofia Ignatova Bulgariasta

miekannielijä Lucky Hell Englanti/Australia

the gerlings Eliana & Juan Carlos Argentiinassa

pallo akrobatia Duo Kyrioz Meksikosta

extreme BMX riders Ukrainasta

sekä klovni Francesco Ranskasta

Heidän kiertuekautensa alkaa yleensä Karjaalta huhtikuun lopulla ja loppuu Helsinkiin loka-marraskuun vaihteessa. Sirkus esittää kiertueen aikana noin 250 esitystä. Sirkusteltta pystytetään ja puretaan kauden aikana noin 130 kertaa. Heillä on käytössään jo kuudes teltta. Istumapaikkoja teltassa on 1 300. kulkevat lähemmäs 8 000km kiertueen aikana 80 auton, asunto- ja perävaunun kanssa.

Tänä vuonna Finlandia esiintyi monissa kaupungeissa ympäri Suomea. Oulussa he esiintyivät 24.5-2.6. Minä pääsin seuraamaan heidän ensimmäistä esitystä Oulussa 24.5.

Esitys oli rakennettu hyvin ja pääsin taas hämmästymään kuten lapsena heidän esityksissään. Sirkusesiintyjät näyttivät todella keskittyneiltä temppuihin joita tekivät, mutta myös näyttivät nauttivan esiintymisestä. He pistivät kaikkensa peliin tehdäkseen upean shown katsojille. Oli mahtavaa nähdä erilaisia lahjakkuuksia ympäri maailmaa kiertämässä Finlandian kanssa. Francesco klovni viihdytti yleisöä hauskoilla jutuilla aina välillä kun muu sirkus crew valmistautui seuraavaan esitykseen. Maneesin ympärillä eturivissä istuvat pääsivät osaksi Francescon hauskoja temppuja ja jotkin jopa yleisön eteen esittämään jotain mitä Francesco olikaan keksinyt. Show:ssa oli 20 min tauko, jonka aikana pystyi käymään ostamassa jotain juotavaa, makeaa tai suolaista kuten hattara ja popparit. Väliajalla oli myös mahdollisuus käydä ratsastamassa ponilla. Esitys kesti kokonaisuudessaan 2 tuntia ja oli mahtava.

Artikkeli myös Medioso.info

Lähteet:

sirkusfinlandia.fi

https://www.youtube.com/channel/UCvSHgmL7ZhJNGXi-nk48HeA

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sirkus_Finlandia

Kuvat: Olivia Nyholm

Videon kuvannut: Lenni Laine

Videon editoinut: Olivia Nyholm

Teksti: Olivia Nyholm

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *